Tarinoita mereltä,
tarinoita ajasta, kun opin purjehtimaan.
Polkuni ei ollut samanlainen kuin muilla. Minulla oli oma polkuni.
Polun varrella kohtasin myrskyt ja pohdin työtä. Olin oman elämäni supersankari, Hessu-Hopo, Vili Vilperi ja hetken kevättuulahdus kesäillassa, hetken nautinto, hetkellinen hurmio – tuulahdus.
Veneeni nimi oli Gust – Tuulentuiske. Hänen kanssaan me matkustimme, ja opimme. Näimme maailmaa, olimme kuin peukaloinen hanhen kyydissä. Meri oli taivaamme, ja me lensimme.
Nyt Gustia ei ole enää. Tuulentuiske on poissa. Se tapahtui myrskyssä.
Gust elää sydämessäni yhtenä parhaista ajoista elämässäni. Siitä alkoi vuosiksi unelmien jatkumo, jossa vain hyviä asioita seurasi toinen toistaan, ja näin ympärilläni unelmien puhkeavan kukintoon. Näin valoa.
Siihen päättyi tarina Gustin kanssa. Haaksirikkoon. Yksi lipsahdus, yksi pudotus voi hetkessä kaataa ihmisen tuhoon. Siellä on mustaa ja pimeää ja pelottaa. Mutta onneksi tämä on tarina Valosta, siitä mitä näin, kun olin vielä villi, nuori ja vapaa — ja opin purjehtimaan vapaana merillä. Siitä asti sydämeni jäi saaristoon iäksi.
Juttu julkaistiin alun perin neliosaisena kokoelmana Suomen Nuorisopurjehtijat ry:n lehdessä Raaka (2014-2016 aikana). Tarinassa näkyy, kuinka seuraava osaa jatkaa edellistä aina sen mukaan, mitä oikeassa elämässä on tapahtunut – otokset ovatkin kuin päiväkirjamainen runoteos. Saman aikaan luvuissa kerrotaan erilaisesta elämästä, josta tuohon hetkeen on tultu. Loppujen lopuksi Tuulentuiske kertoo enemmän kirjailijan sisäisestä maailmasta, kuin purjehduksesta itsestään.
Art Sail Training 