Blog

836 roskaa kerätty!

Siivosimme toukokuussa 18.pvä järjestämässämme Siisti Biitsi -tapahtumassa yhteensä 836 roskaa Turun vierasvenesataman rannalta.

Suurin osa roskista oli piilossa lehtien alla ja kivikkojen koloissa. Roskia sai siis kaivamalla kaivaa, eikä kaikkia löydettyjä jumiinjääneitä, hauraita muovinpalasia ollut mahdollista saada kovin helposti talteen.

IMG_8702

Eniten löytyi muovia (372 kpl ), sitten tupakan tumppeja (232) ja muita 3-40. Myös vaarallisia jätteitä löytyi (3). Siivosimme yhteensä hieman päälle 200 metriä joen rantaa. Tämä tekee noin 3-4 roskaa metrin pituudelta. Siivoukseen aikaa kului noin 2 tuntia.

Mukana talkoissa oli tehokas 10 hengen tiimi lapsista aikuisiin. Pidä Saaristo Siistinä ry väritti tapahtumaa Beach Flageillä ja tarjoamalla roskapusseja sekä lajittelulomakkeet (Kiitos!). Turun kaupunki tuki siivousta huomioliiveillä sekä tuomalla paikalle hanskoja ja siivousvälineitä, mm. siivouspihtejä (Kiitos!). Itse tarjosimme talkoolaisille herkulliset leivät, raakakakkua sekä virvoittavaa juomaa (kiitos!) !

IMG_8098.JPG IMG_8514.JPG IMG_8739.JPG IMG_8872.JPG

Kiitos osallistuneille! Ensi syksynä järjestämme tapahtuman uudelleen samassa paikassa. Kesän aikana siivoamme rantoja satunnaisilta saarilta purjehdusmatkojemme aikana.

Kerätyt tiedot roskista ilmoitetaan Siisti Biitsin kordinaattoreille, joka ylläpitää roskien keruu rekisteriä ja he lähettävät tiedot edelleen myös kansainväliseen rekisteriin. Näin roskien määrää pyritään kartoittamaan.

IMG_8418.JPG IMG_8592.JPG  IMG_8329.JPG  IMG_8899.JPG

 

IMG_8054.JPG

~*~

 

Mainokset

Kesä 2019 aikataulut ja tapahtumat

FAREATAN 2019 KESÄ
// SUMMER 2019 FAREATA

 

Aikataulut ja tapahtumat -sivusto on nyt julkaistu! Sivulta näet kaikki tulevat ja ajankohtaiset tapahtumat ja purjehdukset:
// Schedule & Events for 2019 Fareata sailings is open now:

SCHEDULE & EVENTS 2019

Tulossa on ainakin:
// It is coming at least:

SIISTI BIITSI -talkoot toukokuussa La 18.pvä,
// Clean The Beach! – event Sat 18. open for all (time 11-14) at Turku quest harbor, contact for sign up & info,

YSTÄVÄPURJEHDUS  La 8.6. Purjehdusta ja picnic Vepsässä.
// Friends Go Sailing -day, Sat La 8.6. Sail & visit Vepsä for a full day picnic, contact for info & sign up

Seiliin viikonlopun purjehdus avoinna myös sekä viikon Juhannusmatka saaristoon. Tämän jälkeen suuntaamme Ahvenanmaalle 6 päivän purjehduksilla ja takaisin tullessa MOB- ja hätätilanteiden harjoittelupurjehdus. Osalla reissuista osallistutaan Siisti Biitsi (Clean The Beach!) -kampanjaan. Katso tapahtumakuvaukset ja ilmoittautuminen ylläolevasta linkistä.
// And many other trips as weekend voyage to Seili and Mid-Summer trip to outern archipelago waters! After mid summer we head to Ålands nad then to manouevring exercises. During some of the trips we participate to the Clean The Beach! -campaign. Check info & sign up from the link above!

Schedule & Events 2019 –>

 

~*~

Kylmän sään Check-list

IN ENGLISH ->

Kylmän sään Check-List

Purjehtimaan sy Fareatalle

img_8570

Talvipurjehdukselle valmistautuminen (1-3 päivän reissu)
  • Omat lämpökerrastot ja takit mukaan!
  • multilayer & kerrospukeutuminen! Villavaatteet ovat parhaat iho- ja välikerroksissa!
  • hanskat, kaulahuivit, pipot, useita, myös varalle
    • Saat veneeltä purjehduskäsineet lainaksi. Ota niiden alle ohuet villakäsineet, ja muut toiset talvihanskat/rukkaset varalle
  • mielimmin enemmän kuin vähemmän vaatteita!
  • ”kädenlämmittimet” voi pelastaa päivän
  • istuinalusta pitää kylmän loitolla;)
  • Ylipukeutuminen pitää myös sormet ja varpaat lämpimänä
  • Merellä on pukeuduttava ennen kuin on kylmä – ”menetettyä” lämpöä ei saa helpolla takaisin
  • Mukavuus: pidä itsesi reilusti lämpimänä, liiku, juo ja syö hyvin – täytä tarpeesi ajoissa, kysy apua jos epäröit!
  • Lisätietoa aiheesta täältä

Merellä on aina kylmempi kuin maalla / kaupungissa! Tuulen hyytävä vaikutus on helppo aliarvioida!

Tuulenpitävää ja lämmintä vaatetusta ei voi korostaa liikaa! Kauluksista ja helmoista ei saa vuotaa tuuli sisään.

MITÄ MUUTA MUKAAN?

  • Juomapullo
  • Eväät
  • aurinkolasit ja lumilautailulasit (jos on)
  • taskulamppu!
  • hyvä mieli;)
  • Veneellä saat lämmintä teetä! Omaa lämmintä juomaa voit ottaa termariin varalle!
  • Hyvä tietää – muista katsoa Fareata’n yleiset ohjeet reissulle tullessa

Nämä ohjeet on voimassa aina syksystä kevääseen, ja kun lämpötila laskee alle 15 C!

Aiheesta linkit

 

IMG_6208

Tervetuloa purjehtimaan!

~*~

Raikasta talvea ja uutta vuotta!

Art Sail Training Crew toivottaa raikasta talvea ja uutta vuotta!

2018 Vuoden Purjehdus valittu!
IMG_6061.JPG
IMG_6021 - one.JPG IMG_6098.JPG IMG_6271.JPG
Kuvia vuoden huikeimmalta purjehdukselta. Lähdimme Vappuna vain viikko jäidenlähdön jälkeen matkaan kohti ystävämme mökkiä Korppooseen. Aluksi tuuli ja satoi, sitten vaihtui pilvet usvaan ja tiheään sumuun. Aavesaarena tunnettu Ominainen huhuili meille hiljaisuudessa. Purjeet tyynellä vedellä, yhteisömme kasvu veneellä. Unelmapiirissä tarinoiden.
 
Muita mieleenpainuvia retkiä tältä vuodelta:
Tammikuun talvipurjehus, Paratiisisaaret helteellä ja kaikki work-out treenit – sekä tietty myrskymyötäsissä Isokarille!
IMG_8473.JPG IMG_2659.JPG IMG_3193.JPG

Veneen käsittely tutuksi! – oppia haaveilun tueksi!

Tämä erinomainen opas löytyy myös Googlehaulla ”Veneen käsittely” ja se on julkaistu Naantalin purjehdusseuran ry:n sivulla.

Veneen käsittely online PDF  – voit vaikka tulostaa ja sitoa sen itsellesi kivaksi lahjaksi;)


Saitko kesän purjehdukselta jo Diplomin?

Art Sail Training - Diplomi Example 2018 .jpg

Liitteenä malli Diplomistamme, jollaisen voimme sinullekin kirjoittaa (HUOM. Diplomi ei ole koulutustodistus).

Pyydä erikseen sähköpostilla (os. artsailtraining@gmail.com ) seuraavat tiedot: nimi, yhteistiedot puh. ja email ja millä reissulla ja milloin olit mukana.
Lähetämme sinulle pdf liitteenä sähköpostiisi diplomin, jossa on: nimesi, merimailit, matkan ajankohta/kesto , meripäivätiedot sekä oma / ryhmäsi kuva.
Diplomi maksaa 20e. Tällä summalla tuet purjehdustoimintaamme 100 % (mm. miehistölle varusteita kuten purjehdushanskoja ja -housuja veneelle).
Lähetämme Diplomin muutaman päivän sisällä kun maksu on suoritettu tilillemme ja olet ilmoittanut siitä meille erikseen viestillä / sähköpostilla.

Ilmoitathan, mikäli olemme luvanneet Diplomin aiemmin, mutta se ei ole saapunut.

Diplomi on kaunis muisto tai lahja ja sen voi myös tulostaa.

Yhteystiedot  maksua varten
tai

or

BANK Nordea – FI96 1182 3500 0131 90

BIC NDEAFIHH

”Support Project Sailing – your name” in the field.

 

Kaunista talvea kaikille!

Jasper & Fareata team

How to prepare for Winter Sailing?

Finnish / Suomeksi ->

Cold Season Sailing

Clothing & Gear

Sailing during the cold time of the year can be magnificent and imposing experience at Cold Latitudes. No matter if you join us on S/Y Fareata, or plan your own late-season sailing at the archipelago, here is some preparation tips regarding clothing for a day or few days cruising 😉

At the Sea it’s always much colder than in the city on land! The cold effect of the Wind is easy to underestimate!

Here is 5 short tips for day or a few days inshore sail clothing

 

1) Multi-layer dressing

Undermost breathable wool as cotton or high quality Merinovilla. In addition to breathable, wool is natural, anti-bacterial and without any micro-plastic fibers. We highly recommend Finnish-made Merinovilla!

Between underwear and outdoor layers, you need something to hold the heat and forward moisture out. The layers should allow you to move freely and be comfortable. Wool here is as good as in the first layer! Spare clothes within is a good idea as well!

By the way, did you know that wool keeps you warm even though it’s almost completely wet? It absorbs so much water in itself that it just feels dry almost until completely wet! That’s also why it’s superior material at the sea.

Outermost wind- and preferably also waterproof outdoor jacket and pants. Of course scarfs, puffs, hats and beanies are needed to cover your head, ears, face and neck well. Wind must not ”leak” in anywhere.

 The wind will find any leak in your clothing, and any leak will make you cold very fast. It is very important to cover your neck area (and wristbands) well with high sleeve and with good scarfs around.

IMG_6094 - one
Wind will find any leakage in your clothing and make you fast cold. Prevent this with high sleeve and good scarfs around.

2) Gloves

If you come to sail on Fareata, we have some sort of sailing gloves loan for you on boat. In addition you need thin 5-finger type gloves or a few underneath (red on right in the left picture below). There are such gloves for touchscreen devices as well, but our experience on those are not very praiseworthy. The aim is to keep you warm! Also, have other winter gloves with you for extra!

For a long journey (or on your own boat) we recommend such likeice fishing full-plastic gloves from fishing section(red in the picture as right-most), with separate layers underneath, of course. Just to mention, make sure that the water (rain or sea) will not leak in the gloves from the wristband! And, of course, every member on longer voyage should have a few, or at least three pairs of sets of gloves , since no gloves stay dry endlessly; and dry, warm hands are essential part of safety and comfort!

Many pair of woolen socks to keep feet alive! Merinovilla is recommended here too, and good winter shoes will have to do it!

IMG_8861
Sailing in the arctic environment is magnificent and stunning.

3) Over-dressing (heat dressing)

Please, prefer wear a little bit more clothes than less! When being outside in cold for extended period, and especially if not moving much, you must ”over-dress” yourself. That’s how your body will have extra heat to spread around to the outermost blood circulation parts, as for fingers and toes.

Dress up before getting cold! After the cold hit you, it takes long to heat you up again. At the Sea there’s no allowance of losing heat!

IMG_6061
This guidance is valid also during the spring and autumn times when cheery weather is expected!

More about blood circulation system…

Heat circulates in the body mostly by the blood. When under extreme conditions, heat and blood is lost first in the outermost body parts: in the fingers and feet. You must ensure that the center of your body (heart, middle body, brains and legs) stay so warm, that there are external heat and lots of warm blood to spread far in the body.

It’s very common that person feels overall fine and nice, but gets cold from fingers and toes. If you tend so, try this trick. Cold can be avoided simply by ”over-dressing”: so that you feel just a little bit too warm. Of course, try to avoid being too hot since this cause you to take your clothes off!

IMG_8323
”Over-dressing” middle body is an easy way to keep your fingers and toes well warm.

4) ”Hand-warmers” / Warm-bags

Many outdoor shops as Partioaitta in Finland sells these so-called little warmer-bags. They can also be found on some big supermarkets and general store shops. They are good tools in keeping fingers, feet, phone-in-pocket etc. small in warm. We use them mainly in emergencies, but some people trust their life on these!

There are two models: dispensable (one-time use) and reusable. We recommend reusable ones, even though dispensable ones could be more powerful, last longer or heat higher. Reusable ones can be re-charged i.e. in boiling water, depending on the type.

Caution! Avoid touching bare skin when heated- these can get dangerous hot when activated. Read the manufacturer’s guidelines for safe use!

kädenlämmitin .jpg
Hand-warmers or warmer bags. Photo by: Partioaitta.fi

5) Comfort is part of safety

Funny to say, but non else can take care of you better than yourself! Listen your needs and fill them as they arise: eat, drink, pee, sleep. Make yourself comfortable in any way. Even subconscious discomfort causes stress reaction in your body, lowers energy level and so lead you to under threat of sickness, hypothermia and injuries. Awareness of your body needs is the key to success.

Extra notice: thick sitting mattress is efficient tool for keeping your butt warm when sitting on a cold mounting! Never sit straight on cold deck, that’s sure way to get body supercooled super-fast!

Warm, windproof clothing is key to comfort survival in cold! It can not be overemphasized!

What else to remember?

  • Drinking bottle
  • Food & snacks
  • Headlight
  • Sunglasses- and snowboarding glasses for extreme weather!
  • Joyful mind!:-)
  • Good to Know – general guidelines for all our trips if coming to sail on Fareata

Tips and Links

 

IMG_8302

Have a Joyful Voyage!

~*~

Kesän terveiset

Kesän uutiskirje
/ The Mid Summer News

IMG_2416

Fareatan pohja uudelleenmaalataan – purjehdukset tauolla vähän yli viikon ajan

Vene on turvallisesti telakoitu 3.7. Störmälön telakalle Paraisilla ja pian alkaa pohjan puhallus ja uudelleenmaalaus. Tämän ajan eli seuraavan parin viikon ajan olemme siis tauolla purjehduksista. Varauksia reissuille otetaan toistaiseksi 20. päivästä eteenpäin, pian myös aiemmalle ajalle kun tarkempi aikataulu työstä selviää.

/ The boat has been docked at Störmälö dock yard for hull cleaning and re-painting. It will take approx 1-2 weeks, during which time we are on break on sailing. We take reservations for July 20th and onward, later also for earlier dates as the schedule of the work will clear out.

Kiitos kesän kaudesta tähän asti – alkukesän valokuvat ja diplomit ovat jaossa nyt.

Alkukesään ja kevääseen mahtui monta hyvää reissua! Eniten purjehdimme päivän reissuja Airistolla Turusta, mutta mukaan mahtui muutama pidempikin yön-yli seikkailu sisäsaariston suojassa.

/ The season has been great so far – we are sharing Diplomas and photos now on participant’s e-mail. Please let us know if you haven’t received them yet, we will check it out – also, it’s good to sign in your contacts here when coming to a trip for safety and contact details.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Muistutathan meitä, mikäli diplomia tai valokuvia ei kuulu. Nopeiten nämä saat, kun ilmottaudut täällä purjehdukselle tullessasi – muuten valokuvat ja/tai diplomi jäävät helposti välistä.

Nyt voit myös antaa palautetta, ideoita tai muuten muistella yhteistä reissuamme.

/ Now available also: Please share your experience, ideas and memories from our trip from the link below – feedback welcomed!

 Jaa kokemuksesi /Share your experience –>

Muista myös / Remember Also . . .

Tieto spontaaneista ja avoimista reissuista saavuttaa kiinnostuneet parhaiten viestilistan kautta / Join for… :

Spontaanien reissujen viestilista ->
/ Spontaneous sailing trips text messaging list –>

Muuten voit kysyä reissua suoraan meiltä tai pyytää tarjousta Doerz.com sivuston kautta. Talkoolaiset, perheet ja läheiset ystävät pääsevät reissuille aina edullisemmin.

/ To sail, You can contact us directly or ask an offer through Doerz.com site. Volunteers, assistant sailors, family groups and close-related friends always get it cheaper!;)

Sail now – request offer –>

#Fareata
#artsailtraining

~*~

Ystävät, kesä ja purjeet – onnen kyyneliä

Toivotimme kesän jälleen tervetulleeksi 3.6.2018 järjestetyllä vuotuisella Ystäväpurjehduksella.

Päivän aikana vierailtii Vepsän saarella herkullisten retki-ruokien kanssa, ja monet niin vanhat kuin upeat uudetkin ystävät saivat kyynelten silmissä kokea purjeidennoston huikean huuman. Oppimme uutta kehittäen taitoja ja tietoisuuttamme!

Kiitos tästä reissusta osallistuineille ystäville! Olette huikeita! Ilman teitä ei olisi meitä<3

Ystäväpurjehdukselle osallistui venetäydellinen eli yhteensä 11 osallistujaa veneen henkilöstö mukaan luettuna. Paitsi purjehduskokemusta, ihmiset jakoivat myös onnen aiheitaan purjehduksen onnellisuus- ja kokemuspiirissä. Jokainen osallistuja sai reissulta huikean käsintehdyn erikoislaatuisen Ystäväpurjehdus-Diplomin omalla valokuvallaan koristettuna.

IMG_8198

Reissun valokuvat on nähtävillä täällä ->

Ps. Seuraa meitä myös Instagramissa!

Ja parhaiten nappaat reissuille mukaan itsesi Spontaanien purjehdusten viestilistan kautta!

 

~*~

Me teimme sen taas – vene täynnä ihmisiä

Teimme sen jälleen – Laiturijuhlat 19.5.2018 toi veneen täyteen ihmisiä ja elävöitti Turun vierasvenesatamaa.

IMG_7039

Tärkeimpänä tavoitteena levittää ja luoda kulttuuria, onnistuimme mainiosti, veneen kippari Jasper toteaa. -Ja herätimme vierassataman laiturin hetkeksi eloon.

Eivätkä ravintolapäivän herkutkaan tappiota tuottanut. Lähes kaikki raaka-kakut ja pizzat myytiin. Yllätys-yhteistyöhön ryhtyneen Shams Falafelit tekivät jättisuosion niin ikään lounaan yhteydessä.

Laiturijuhlalla kerättiin varoja veneen kunnossapitoon, mm. pohjan ja kylkien uusimiseen.

Mitä tapahtuma sitten antaa muuta kuin mahdollista tukea veneen varusteluun ja huoltoon?

Ainakin kipparille tärkeintä on oman tilan jakaminen yhteiseksi. Näin veneeseen on helppo tutustua. On kivaa nähdä kun lapset leikkivät veneessä kuin missäkin muumitalossa”, Jasper kommentoi tapahtuman jälkipuinneissa.

IMG_7140
Iloiset veneiden järjestämät tapahtumat herättävät vierassatamat eloon. Turun vierasvenesatama kauniisti koristettuna ravintolapäivänä 19.5.2018 .

”Minulle vene on koti, siis pyhä ja yksityinen tila – mutta samaan aikaan se on  yhteisö, eli yhteistä ja julkista tilaa. Tätä suhdetta tahdon tulevienkin tapahtumien ja purjehdusten osalta avata. Jokaisella meillä on annettavaa, ja Fareata on minulle yksi keino jakaa intohimosta niin monia iloja kohtaan, purjehdus vain yhtenä ilon aiheena.”

Kiitos tapahtuman järjestäjille, yhteistyökumpaneille ja osallistujille! Yhdessä isommin<3

Tapahtumaan osallistui ja veneellä vieraili vajaat 100 henkeä.

~*~

PS. Liityitkö jo Spontaanien purjehdusten viestilistalle? :O

~*~

Laiturijuhlat 2018

Taivaanrannan surffarit kutsuvat sinut ja ystäväsi Laiturijuhlaan purjeveneelleen S/Y Fareatalle!

Tule syömään herkkuja pikkurahalla, tutustumaan purjehtijoiden elämään ja vierailemaan Fareatan kipparin, merten tuulipeikon eli Jasperin valokuvanäyttelyssä veneen sisätiloissa. Laiturijuhla osallistuu myös samaan aikaan järjestettävään ravintolapäivään.

LA 19.5. klo 12-18
Läntinen rantakatu 57 (Turun vierasvenesatama)
Tapahtuma facebookissa ->.

TARJOLLA:

Täyttävää kasvispizzaa, raakaherkkuja ja kakkua, sekä teetä, kahvia ja kesäistä mehua.

VALOKUVANÄYTTELY:

Ostamalla tarjoilemaamme ruokaa, pääset samalla hinnalla katselemaan näyttelyä veneeseen.
Jos haluat vierailla pelkästään näyttelyssä, varaathan 2e sisäänpääsymaksun mukaasi. 🙂

HUOM! Muistathan ottaa käteistä mukaan!

Lämpimästi tervetuloa!

Osallistumalla Laiturijuhlaan tuet S/Y Fareatalla järjestettävää purjehdustoimintaa. Tapahtuman aikana kertyneet varat käytetään purjeveneen kunnossapitoon. Tavoitteenamme on kerätä varoja pohjan kunnostamiseen, johon sisältyy mm. uusi pohjamaalaus ja pintakäsittely ympäristölle kestävin menetelmin.

PS. Oletko jo liittynyt spontaanien reissujen viestilistalle?

 ~*~