Hyvää Alkanutta Vuotta 2022!

Mennyt vuosi 2021 oli meidän osalta purjehduksen suhteen hyvin vaatimaton. Lomaa ei juurikaan ollut, ja kesä oli muutoinkin kiivas laivalla töissä, joten en pystynyt panostamaan purjehdusten järjestämiseen juurikaan.

Purjehdimme vaatimattomat vajaat 500 merimailia yhteensä 27 purjehduspäivän aikana. Mukana näillä reissuilla oli lähes 30 henkilöä. Asiakaspurjehdukset olivat pääosin viikonlopun mittaisia yhden yön purjehduksia Seiliin. Vuoden saareksi valikoituikin selvästi Seili ( @visitseili ), jonka majoitus- ja saunapalvelut vetävät tänäkin tulevana vuonna puoleensa. Toteutimme vajaat 10 asiakas/ koulutuspurjehdusta. Yli puolet varsinaisista purjehduksista purjehdittiinkin vain tutulla porukalla nauttien.

Vuodenvaihde 2020-2021 vaihtui merellä purjehtien. Varsinainen kausi 2021 kausi alkoi maalliskuussa teknisillä ongelmilla vuoden ensimmäisen testipurjehduksen alussa. Jouduimme jäämään satamaan odottamaan moottoriin uutta varaosaa: pakoputkisarjan hanhenkaula oli haljennut. Kovien pakkasten syytä, ehkä.

Vuoden ehdottomasti paras purjehdus oli myös vuoden viimeinen purjehdus. Se tehtiin marraskuussa tutulla porukalla vain viikko ennen varsinaisen jään kertymistä kotisatama-altaaseen. Pikkujoulu- ja Uuden Vuoden purjehdukset peruuntuivat jäiden aikaisen tulon myötä. Palasin vuoden aikana myös Purjelaivasäätiön riveihin vapaaehtoisena talkoolaisena kunnostaen mm. Vahinea Pansion telakalla, joka saatiinkin hyvin ja ajoissa kuntoon. Osa oppilaistanikin päätyi lopulta näihin talkoisiin pelastaen alusvastaavien päivän. 🙂