Siivosimme toukokuussa 18.pvä järjestämässämme Siisti Biitsi -tapahtumassa yhteensä 836 roskaa Turun vierasvenesataman rannalta.
Suurin osa roskista oli piilossa lehtien alla ja kivikkojen koloissa. Roskia sai siis kaivamalla kaivaa, eikä kaikkia löydettyjä jumiinjääneitä, hauraita muovinpalasia ollut mahdollista saada kovin helposti talteen.
Eniten löytyi muovia (372 kpl ), sitten tupakan tumppeja (232) ja muita 3-40. Myös vaarallisia jätteitä löytyi (3). Siivosimme yhteensä hieman päälle 200 metriä joen rantaa. Tämä tekee noin 3-4 roskaa metrin pituudelta. Siivoukseen aikaa kului noin 2 tuntia.
Mukana talkoissa oli tehokas 10 hengen tiimi lapsista aikuisiin. Pidä Saaristo Siistinä ry väritti tapahtumaa Beach Flageillä ja tarjoamalla roskapusseja sekä lajittelulomakkeet (Kiitos!). Turun kaupunki tuki siivousta huomioliiveillä sekä tuomalla paikalle hanskoja ja siivousvälineitä, mm. siivouspihtejä (Kiitos!). Itse tarjosimme talkoolaisille herkulliset leivät, raakakakkua sekä virvoittavaa juomaa (kiitos!) !
Kiitos osallistuneille! Ensi syksynä järjestämme tapahtuman uudelleen samassa paikassa. Kesän aikana siivoamme rantoja satunnaisilta saarilta purjehdusmatkojemme aikana.
Kerätyt tiedot roskista ilmoitetaan Siisti Biitsin kordinaattoreille, joka ylläpitää roskien keruu rekisteriä ja he lähettävät tiedot edelleen myös kansainväliseen rekisteriin. Näin roskien määrää pyritään kartoittamaan.
~*~